Päätalo-keskus - Kalle Päätalon näköistyöhuone ja näyttely

Päätalo-näyttely koostuu pysyvästä Kalle Päätalon näköistyöhuoneesta sekä vuosittain vaihtuvasta valokuva- ja esinenäyttelystä.

Tervetuloa tutustumaan Kalle Päätalon näköistyöhuoneeseen ja hänen elämästään kertovaan näyttelyyn! Näyttelyssä, aivan kuten Kallen kirjoissa, paikallisten ihmisten elämä ja suomalaisen arjen lähihistoria muuttuu eläviksi tarinoiksi.


Uudessa Päätalo-näyttelyssä kerrotaan tarinaa Kallen lapsuudesta ja nuoruudesta, pohjoisen perheen kotielämästä ja toimeentulosta valokuvin ja esinein. Näyttely on myös kunnianosoitus metsätyömiehille, savotoiden kokeille ja muille metsäammattilaisille.

1920-30-luvulla, oli itsestäänselvyys, että miehet hankkivat toimeentulon metsästä. Niinpä Kallekin kulki isänsä matkassa savotoilla ja uitoissa. Jo 13-vuotiaana Kalle joutui ottamaan vastuuta kodin toimeentulosta ja hän lähti tienaamaan leipää koko perheelle. Kallen ura metsätyömiehenä jatkui vuoteen 1939 saakka, jolloin hän lähti armeijaan.

Näyttely on avoinna:
ma, ke, to 10.00-18.00
ti, pe 10.00-16.00

Kirjaston ollessa suljettuna 2.5.-1.7.2016 sisäänkäynti ja pääsyliput Päätalo-näyttelyyn Päätalo-instituutin puolelta. Näyttely avoinna kirjaston kiinnioloaikana ma-pe 8.30-15.00.

Päätaloviikolla 4.-10.7.2016
ma-pe 10.00-18.00
la-su 10.00-16.00

Pääsymaksu on 3 €/henkilö, yhteislippu Päätalo-keskukseen ja Kallioniemeen 7 €/henkilö.

Päätaloviikolla näyttelyssä on paikalla opas. Muulloin opastukset tilauksesta ryhmille (ryhmässä vähintään 10 henkilöä) p. 040 5187 242.

Aukioloaikojen ulkopuolella opastus vähintään 10 henkilön ryhmille, lisämaksu 50€/ryhmä.
Opastuksen yhteyteen voi tilata kahvituksen hintaan 3,50 €/henkilö.

- See more at: http://www.taivalkoski.fi/palvelut/kalle-paatalon-nakoistyohuone-ja-nayt...

Näyttely on avoinna:
ma, ke, to 10.00-18.00
ti, pe 10.00-16.00

Kirjaston ollessa suljettuna 2.5.-1.7.2016 sisäänkäynti ja pääsyliput Päätalo-näyttelyyn Päätalo-instituutin puolelta. Näyttely avoinna kirjaston kiinnioloaikana ma-pe 8.30-15.00.

Päätaloviikolla 4.-10.7.2016
ma-pe 10.00-18.00
la-su 10.00-16.00

Pääsymaksu on 3 €/henkilö, yhteislippu Päätalo-keskukseen ja Kallioniemeen 7 €/henkilö.

Päätaloviikolla näyttelyssä on paikalla opas. Muulloin opastukset tilauksesta ryhmille (ryhmässä vähintään 10 henkilöä) p. 040 5187 242.

Aukioloaikojen ulkopuolella opastus vähintään 10 henkilön ryhmille, lisämaksu 50€/ryhmä.
Opastuksen yhteyteen voi tilata kahvituksen hintaan 3,50 €/henkilö.

Lisä tietoa:
www.taivalkoski.fi/palvelut/kalle-paatalon-nakoistyohuone-ja-nayttely