6.1.-28.2.2012
Syöte Luontokeskus
Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö ovat tehneet ympäri Suomea kiertävän valokuvanäyttelyn metsien vähemmän tunnetuista eliöistä. Näyttelyn kuvissa limasienet ryömivät hiljaa lahopuulla, lattajalkakärpästen toukat asustavat kääpien alapinnan äkämissä ja sammalpunkki näyttelee tärkeää rooliaan karikkeen hajottamisessa.
Valokuvanäyttely pohjautuu Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmassa (PUTTE) karttuneeseen tietoon. Sukella siis PUTTEn mukana eliömaailman salaisuuksiin Syötteen luontokeskuksessa! Lastennurkkauksessa lisäksi PUTTE-aiheisia väritys- ja sarjakuvatehtäviä nuorille. Näyttely on esillä 6.1.-28.2.2012.
Puutteellisesti tunnetut metsälajit
Vaikka maamme lajiston tuntemus on maailman huippuluokkaa, silti noin kaksi kolmasosaa eliölajeistamme on jouduttu tiedon puutteen vuoksi jättämään uhanalaisarviointien ulkopuolelle. Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmassa pengotaan metsiemme tuntematonta aarreaittaa. Korkeatasoinen tutkimus tukee luonnon monimuotoisuuden suojelua. Luontoharrastajia innostetaan uusien eliöryhmien tarkkailuun upeilla ja yksityiskohtaisilla määrityskirjoilla.
Vapaa pääsy, tervetuloa!
Lisätietoja:
Syötteen luontokeskus, Erätie 1, 93280 SYÖTE
Suomen ympäristökeskus
p. 0205 64 6550, syote@metsa.fi
Tiedottaja Riku Lumiaro, puh. 040 509 8654
www.luontoon.fi/syote




